|
|
|
|
|
|
|
|
|
Muskelia kaivataan
Kuitenkin nälkä kasvaa syödessä, ja kun savoy oli varusteltu kutosen koneella sekä manuaalilla, ei menohaluja voinut enää hillitä. Mietittiin koneen vaihtoa kasiksi, mutta se olisi vaatinut niin suurta remonttia ettei siihen kuitenkaan haluttu ryhtyä koska autossa oli kiinni alkuperäinen tehtaalla asennettu tekniikka. Ajot vähenivät vähenemistään ja vain parhaimmat reissut tehtiin enää savoylla, joten päätös syntyi vähitellen melko helposti. Alkoi uuden perheenjäsenen metsästys, ensin ajateltiin hankkia vain kolmas harrastepeli muiden rinnalle, mutta jo kolmannen harrastepelin sekä kahden käyttöauton ylläpitäminen olisi tullut suhteettoman kalliiksi,joten plymouth päätettiin pistää myyntiin. katsojia kävi ja tarjouksia tuli lähes rasitukseen asti, mutta mielenkiintoisia mopareita ei vain tarjottu, tai niissä mitä tarjottiin oli aina jotakin vikaa, milloin ei miellyttänyt korimalli, kone tai jokin muu. Lisäksi tietenkin tiukka linja hyvän kodin etsimisessä asetti rimaa ylöspäin ja tarjoajista tiputettiin pois lähes kaikki.
Nyt löyty!
Mutta sitten otti yhteyttä Raumalta Ville. Ville esitti asiansa melko yksinkertaisesti ja selitti sairastavansa siipikuumetta, vaihdossa hänellä olisi antaa "vain" tälläinen dartti sopivaksi katsomani välirahan kera. Siitähän se sitten lähti. En ollut aiemmin juurikaan kovin mieltynyt 60-luvun laatikkomaisiin korimalleihin, ja pidin oikeastaan vain furyn malleista tuolta vuosikymmeneltä. Sovimme kuitenkin treffit ja odottelin jonkin aikaa tienposkessa jotta saisin ohjattua tulijat oikeaan osoitteeseen -pöristelikin vastaan tämä punainen pikkujannu muristen kuin isompikin menopeli. Taisi olla rakkautta ensisilmäyksellä. Tai ainakin olin myyty. "Vain" Dart - olikin ehta alkuperäinen GT dart, suomiauto. kaksiovinen ja ht. Ja konepellin alla murisi moparin haluttu 340:nen.
Dart on palvellut oman aikansa kiihdytysautona Kuopion Drag Race tiimissä Raimo Ruotsalaisen ajokkina ja tunnettiin nimellä "Coyote" sen painellessa varttimaileja noin 12 sekunnin pintaan. Auton värinä oli silloinkin kirkkaan punainen ja tuolloin kyljissä oli maalattuna juokseva Kelju.K.Kojootti. Noin 9 vuotta sitten auto siirrettiin "normikäyttöön" ja läpikäyty 340 cid asennettiin autoon. Muutoskatsastettuina varusteina on ollut myös turvakaaret mutta ne on irroitettu aiemmin koska ne todellakin olisivat pilanneet tämän auton sivuprofiilia. Kuten siis arvata saattaa, koeajojen jälkeen autot vaihtoivat omistajaa, toinen sai hoidettua siipi- ja toinen kasikuumeensa. Edelleenkin Dart on melko pirtsakka peli, hieman piristetyllä 340:llä, peltisarjoilla ja holleyn kaasarilla. Lootana on 727 shift kitillä ja B&M shifterillä. Perässä pitoa antaa kartiolukko. Taka-akselia on kavennettu jolloin perässä mahtuvat 295 renkaat hyvin pyörimään. Kiihdytysuransa ansiosta autolla on ajettu vain 37 000km, sisustassakaan ei ole moitteen sanaa, siistit mustat puolinahkapenkit sopivat erinomaisesti kojelaudan kromiin ja mustaan sekä myös valkoiseen kattoon. Projektina on tosin joskus sisustan suhteen hankkia kunnon lattiamatto, tällä hetkellä lattioita peittää kunnon teddykarva, joka joskus on ollut ehkä valkoinen. Lisäksi kaikenlaista pientä näpertelyä kuten putkien päiden uudelleen suunnittelu sillä suorakaiteen muotoiset putkenpäät eivät viehätä omaa silmää. Lisäksi syylärin uusiminen on jossain vaiheessa ajankohtaista koska vanha tuppaa silloin tällöin tiputtelemaan.
siirry sivulle: | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| Mikä ihmeen MoparTribe | Yhteys tietoja | Rientoja | Tekniikkaa | Etusivulle | osta tai myy |
© Copyright Mopartribe ry