|
|
|
|
|
|
|
|
Tallilla tapahtuu...tai sitten ei
Aika hiljaista on tallilla pidellyt, vuokrapaikoilla tuntuu olevan eloa enemmän kuin jäsenten ajokeiden puolella.
Tällä hetkellä vuokralaisten lisäksi on jäsenien autoja tallissa vaan allekirjottaneella,lassella ja jukilla. Minulle saapui "heräteostos" helmikuussa, eli 68 coronet pöristeli hyytävässä viimassa ja pakkasessa sisään jo siellä odotelleen gt dartin kaveriksi. ja Hienostihan se pörisi, itse auto tuli jo vuoden vaihteessa mutta jäi kaverille klaukkalaan fiksattavaksi ja leimattavaksi.
Lisäksi paikallaan on vielä lassen valsu sekä könösen furu. Furu edistyy pikkuhiljaa. Mihin tässä kiire - valmiissa maailmassa eli ajan kanssa hyvä tulee. Mutta ilmeisesti kova kuume on jo ajelemaan kun ukko on maininnut että auto nähdään tulevana suvena ajossa.
Jonkinasteista muskelikuumetta oli keväällä kovasti havaittavissa ja aiheuttaja kuulemma on ollut tuo heräteostos coronet. Pian oman ostokseni jälkeen pisti Timppa dusterin myyntiin, joten jotain isoa oli suunnitteilla että mies raaski pitkäaikaisesta kaveristaan luopua. Dusteri menikin kaupaksi heti "ryhmänsisäisenä siirtona" ja Timppa tilasi ameriikan ihmemaasta pitkään haaveilemansa Challengerin. Eikä aikaakaan kun puuhiskin sai furynsä myytyä ja uuden auton tilalle, Puuhis hankkikin sitten hienon 69 chargerin.
Maaliskuun lopulla tallilla oli jonkin verran vipinää kun juhlistettiin Matin synttäreitä. Paikalla taisi olla Ellua lukuunottamati jokainen. Porukka on keskittynyt tulevan keväthäpeningin suunnitteluun kotopuolessa kovasti. Pikkuhiljaa alkaa kaikki olla järkättyinä ja flyeritkin valmiina.
Tallin suhteen lyödään viisaita päitämme yhteen ja jonkinlaisia tulevaisuuden suunnitelmia on jo vireillä, pojat tahtoo ainakin kovasti oman tallisaunan.
-Sanna-
Talli on tyhjillään niin kuin pitääkin tähän aikaan vuodesta. Ainoastaaan Könösen Furu odottelee edelleen kesälaitumelle pääsyä. Härveli ei ole paljosta kiinni: Muutama piuha paikalleen jotta valot saadaan syttymään ja konetta sen verran ylös, että saadaan puhkiruostunut vesi proppu vaihdettua. Sen jälkeen laite onkin valmis leimalle, vaikka onkin vielä pohjavärissä. Maalauksen voi hoidella sit myöhemmin... Vaikka talvella. Säilytyksessä on sen lisäksi pari autoa; kun harrasteautot ovat ajossa, majailevat talvikuljettimet niiden tilalla. Ai niin Lassen Waltterikin majailee sisätiloissa, joten ei se talli nyt ihan tyhjä oikeastaan olekaan... Aika autiona kuitenkin.
Kesäkaudella sisätiloissa on luonnollisesti aika vähän äksöniä, koska porukka häärää autojensa kanssa tienpäällä. Kesäkuun toisena viikonloppuna toimintaa kuitenkin riitti, kun P1 ja Niina lipuivat avioliiton satamaan. Jatkot vietettiin nimittäin siellä ja aamuun astihan siinä sitten vierähti. Ryhmä oli kokonaisuudessan koossa ja kutsuvieraitakin saapui paikalle mukava liuta.
Elokuussa olisi tarkoitus järjestää cruisingin muotoinen tapahtuma täällä Akaassa, koska muunlaisen kesä-häppeningin järjestämiseen ei sittenkään tänä suvena ryhdytty. Cruisingista pyritään tiedottamaan asiallisesti ja hyvissä ajoin.
Kevät se kolkuttelee, vaikka ulkona onkin juuri nyt aika kylmä ja lähipäivinä on luvassa lunta. Ellu myi Walianttinsa, koska perheeseemme putkahti tuollainen orgaaninen harrastuskohde pari kuukautta sitten ja näin ollen auton ropaamiseen ei paljon jää aikaa vaipanvaihdon lomasta. Waltteri sai onneksi hyvän kodin Riksun suunnalta. Peten Fury on saapunut maalarilta ja on kuulemma hieno. Kuumeinen työstäminen kesäksi kuntoon on täydessä vauhdissa. Lassen Waltteri on pientä vaille valmis, koska mies otti siitä kannen työn alle talvella. Oma Dusterini on jo katsastettuna liikenteessä. Aamulla käytiin p2:n kanssa hakemassa leima ja kilometrejä on tullut tänään jo satakunta. Tyypillisesti lähes kaikki talvelle suunnitellut hommat jäivät tekemättä, mutta ei haittaa, koska laite on peruskunnoltaan mainio. Könönen on saanut myös projektiinsa vauhtia. Mies tavataan tallilta ahertamasta tuon tuostakin. Vieraspaikoilla näyttää kevään trendi olevan sellainen, että moottori on auton vieressä telineessä kiinni, mutta kyseessä ovatkin heillä hieman laajemmat talvi kunnostukset. Tallilla on viimeaikoina lämmityskin toiminut melko mukavasti. Lämpöä on ollut melko tasaisesti vajaat 20 astetta, ja harrastus olosuhteet näinollen mainiot. Ajokauden alkajais pippaloita ollaan mietiskelty ja niiden ajankohta alkaakin olla jo lähellä.
Tallilla on aika rauhallista, eikä vähiten siksi, että hankkimiamme lämpöpumppuja ei voi käyttää tehokkaasti kiinteistön sähköjärjestelmän sekavuuden vuoksi. Jos molemmat pumput ovat päällä, kärähtävät alueen pääsulakkeet siten, että myös lähi talot pimenevät. Vuokraisäntä on luvannut hoitaa asian, joten lähiaikoina saadaan varmaankin lämpöä niin, ettei tarvitse turkki päällä asentaa. Tallin asukit vaikuttavat kaikesta huolimatta tyytyväisiltä jo siihen, ettei lämpö putoa pakkasen puolelle.
Dusteri on jo omalla paikallaan tallissa (kuten kuvasta näkyy), mutta sen korjailuun ei ole liiemmin ollut aikaa. Lasse on saanut Waltterinsa kanssa jotain aikaiseksi: Sisustan lisäksi hänellä olisi tarkoitus keskittyä hieman tekniikkapuoleen. P1:n auto on edelleen maalarilla mutta valmistuu lähiaikoina. Könösen Furukin on tallissa odotellen inspiraatiota. P2 myi -76:n pois ja hakee nyt kuumeisesti uutta harrastus kohdetta, ehkä hieman vanhempaa tai jotain... Sit sen näkee kun osuu kohdalle. Eniten näyttää tapahtuvan alivuokralaisten paikoilla. Siellä on jo paristakin autosta kone irti ja parantelupoliittiset toimet täydessä vauhdissa.
Kaikkiaan talli palvelee tarkoitustaan melko mukavasti. Vielä kun tuo sähköpuoli saataisiin kuntoon, niin tila alkaisi hipoa täydellisyyttä.
Talli on nyt kutakuinkin valmis ja talvikausi saa meidän puolestamme alkaa. Asiaan kuuluvat avajaisseremoniatkin saatiin viikonloppuna järjestettyä. Paikalla oli perusporukan lisäksi liuta kutsuvieraita, ja haluammekin esittää kaikille paikalla olleille kiitokset mainioista pippaloista.
Muutamia juttuja täytyy tallin tiimoilta vielä mietiskellä, kuten lämmitys, joka todennäköisesti hoidetaan ainakin ensimmäisenä talvena parilla "raksalämppärillä" sekä Masterilla. Tilaa on sen verran paljon, että vasta kokemus tulee näyttämään millaiset laitteet tarvitaan. Harkinnassa ovat olleet myös ilmalämpöpumput tallin molempiin päihin, mutta investointi on sen verran kallis, että sitä tuskin toteutetaan ainakaan tänä syksynä.
Lassen ja Ellun Valtterit, P2:n Fury sekä eräs sievä Coronetti ovat jo löytäneet paikkansa uusista tiloista. P1:n fury on maalarilla ja allekirjoittaneen Dusteri odottelee kotipihassa uutta perävälitystä eivätkä ne näin ollen vielä jouda talvehtimaan. Könönen roudaa laitteensa talliin, kunhan kiireiltään ehtii. Näiden lisäksi tulee vielä eräs "ulkopuolinen" moppe lähiaikoina sisään. Vaikka autoja on edelliseen talliin verrattuna tupla määrä, näyttää paikka silti huomattavasti väljemmältä ja tilaa härveleiden ympärillä pyörimiseen on mukavasti.

Tallisivulla on ollut vähän hiljasempaa viimeaikoina, koska tallia ei ole ollut paikallisen yrittäjän ostettua koko kiinteistön yrityksensä käyttöön. Oli melkoinen urakka purkaa parvet sun muut rakennelmat pois ja etsiä niille jonkinlainen säilytyspaikka. Kuorma-autollinen roinaa kuskattiin sitten erään tuttavan tontille pressun alle säilytykseen.
Eipä hätiä; kesäkuussa tallin metsästys tuotti tulosta ja uusi paikka löytyi! Tilaa on yli tuplasti enemmän ja muutenkin paikka on erittäin sopiva harrastus toimintaan. Muutamilla pikku muutoksilla siitä tulee kutakuinkin täydellinen. Jos jollakulla lähialueen harrastajalla (myös motskarit) on puutetta talvipaikasta, niin Lasselta voi kysellä. Ihan heti ei tarvitse pelätä myöskään paikan vaihtuvan, sillä teimme alkajaisiksi kolmen vuoden vuokrasopimuksen. Kuvia uudesta tallista pistetään tänne heti, kun joku muistaa niitä räpsiä.
Nyt kun on taas kunnon tila, täytyy yrittää kertoilla kuulumisiaamme täällä hiukan useammin.

Lasse sitten otti ja myi Furyn pois. Saapa nähdä mitä miehellä on mielessä, koska Waltterikin näyttää olevan kaupan... Ettei vaan ois tähtäintä siirretty muskelimpaan suuntaan ?! No, aika näyttää, muttei se kauan jaksa pikku japsilla ajella.

Ajokausi on parhaimmillaan ja mitä erilaisimpia härveleitä voi bongailla tapahtumista ja tien päältä. Alkukesä on tribeltäjiltä mennyt ehkä hivenen normaalia vaisummin: Kimpassa ei olla kovin monia reissuja päästy kiertelemään, koska jäsenillä tuntuu olevan "yksityis" hommia melko paljon. Kalusto on kyllä Könösen Furua lukuun ottamatta kokonaisuudessaan liikkeellä. Petetkin ovat päässeet alkukesän vaihteisto ongelmistaan eroon, ja lootat pelittävät Moparimaisen luotettavasti. Allekirjoittaneen hommelit ovat totuttuun tapaan rästissä: Dusterin pakosarjan tiiviste pitäisi vaihtaa ja Könösen laitteeseen pitäisi käydä tallilla hitsaamassa pari pellin palaa. No, ei ole hoppu hyväksi, kyllä ne siitä ... pikkuhiljaa... Syksyä kohti saadaan varmasti enemmän kimppareissuja aikaiseksi, kun äijät saavat hommelinsa valmiiksi.

Jos toukokuussa tallissa olisi täysi tohina päällä, jotain olisi pahasti pielessä. Harrasteautojen pitää toki olla jo tässä vaiheessa liikkeellä. Muutamalla jäsenellä on hiukan teknisiä ongelmia vaihteistojensa kanssa ja näinollen ihan koko arsenaalilla ei vielä päästä tapahtumissa poikkeilemaan. Tilanne kuitenkin paranee kun Petet saavat vaihteistonsa wörkkimään moitteettomalla tavalla. Timppa (elikkä minä) hankki myös käyttöautoksi Moparin: Chrysler Lebaron 2,2 turbon. Ei varsinaisesti täytä Mopartriben kriteerejä, mutta koitan saada siitäkin esittelyn aikaiseksi tuonne mikäihmeenmopartribe sivulle jahka ehdin. Sillä pitäisi ens talvi ajella, mikäli laite osoittautuu luotettavaksi kesän aikana.

Lasse otti jo Furyn liikkeelle. Hieman aikaistettu ajankohta johtuu siitä, että suunnitelmiin kuuluu lähteä Oulun näyttelyyn toukokuun alussa. Näin pitkällä reissulla on hyvä, jos rassi on vireessä ja luotettavuus kohdallaan. Talven seisotus saattaa joskus aiheuttaa ikäviä yllätyksiä sähköihin, polttoaine puolelle tai jarruihin. Lassen autossa kaikki tuntuu toimivan täysin moitteettomasti ja katsastuskin meni läpihuuto juttuna. Dusteri pitäisi myös ottaa Oulun keikalle mukaan, että saataisiin riittävästi kuljetuskapasiteettia. Aion ottaa sen liikkeelle tässä parin viikon sisään.
Peten Furykin alkaa olla taas auton näköinen: Palanut sisusta on poistettu ja nokea pesty pois oikein urakalla. Kattoa on hiottu ja oikaistu huolellisesti, jotta kittiä ei tarvitsisi käyttää. Katossa kitin käyttäminen kun on yleensä aika huono idea lämpölaajenemisen takia, varsinkin mustassa autossa. Näyttää siltä, että Fury ehtii mainiosti tälle ajokaudelle, vaikkakin vähän myöhässä.
P2:n auto alkaa myös olla leimaa vaille valmis. Tekniikka tuntuu toimivan hyvin, ainakin tallissa. Myös se olisi tarkoitus ottaa liikkeelle ennen kuun vaihdetta. Vasta kilometrit näyttävät kuinka loota ja kone pelaavat. Tässä autossa ei ole vielä satsattu kovin hirveitä viimeisteltyyn ulkonäköön. Talven tavoitteena on ollut ainoastaan saada tekniikkapuoli luotettavaksi.

No nyt ei kyllä tallille kuulu hyvää: En mä tossa edellisessä kappaleessa ihan tätä tarkottanu. Peten Fury kärähti aika pahasti hitsauksen lomassa. Varsinkin sisäpuoli näyttää lohduttomalta. Kaikesta huolimatta päätös saada auto kesäksi liikenteeseen on vakaa. Voimia, Pete!
Tallilla käy aika kuhina, kun Mopseihin tehdään viimeisiä virityksiä ennen kesän ajokautta: Pete väsää uusia pakoputkiaan, P2 ja Könönen tekevät pohjatöitä, Lasse parantelee sisustaa, Timppa ei tee oikein mitään, kun Dusteri on melko kivassa kunnossa.
Kylmät ilmat ovat nostaneet tallin lämmityskustannukset pilviin, joten pannun puunpoltto-ominaisuutta on käytetty ahkerasti. Polteltu on muunmuassa vanhaa koulun juhlasalin parkettilattiaa. Uusimmat jäsenet ovat hoitaneet lämmityspuolta asiallisesti, ja lämpötila on pysynyt mukavissa lukemissa. Ajokauden avajaisia tullaan viettämään huhtikuussa perinteisin menoin. Ajoneuvot alkavat olla mukavalla mallilla, paitsi Könösellä, jonka hommat taitavat mennä pitkäksi. Hommia on Furussa paljon. Pete sai räväkän kuningasidean, joka muuttaa Furyn ulkonäköä melko radikaalisti... jaa mutta eipäs kerrotakkaan tässä. Kesällä näkyy.
Helmikuun alkupuolella meitä pyydettiin Peer Guntin "MC woman"-musiikkivideoon avustajiksi. Jouduimme herättämään pari autoa talviuniltaan, koska niitä tarvittiin rekvisiitaksi. Allekirjoittaneen Dusteri, sekä Lassen -69 Fury olivat vähimmällä vaivalla liikkeelle saatavissa ja ne saivatkin luvan edustaa MoparTribeä kyseisessä produktiossa. Koko viikonloppu heilahti pätkän kuvauksissa, mutta homma oli erittäin mielenkiintoista. Video julkaistaan tässä kevään mittaan ja odotammekin mielenkiinnolla millainen siitä tulee. Kuvassa Fury ja Dusteri poseeraavat "Sotkian urheilukeskuksen" pihassa. Näyttävät hiukan erikoiselta talvimaisemassa.
Helmikuun lopussa saimme "No piercing, No tattoo" CD:t palkkioksi avusta MC-womanin kuvauksissa. Jos joku vielä ihmettelee mikä se Peer Gunt oikein on, niin kannattaa poiketa katsomassa. Sivuilla on myös 30 sekunnin maistiaiset videosta.
Mukava touhuilla lämpimässä, mutta ei ole kovin edullista puuhaa: Vanha pannumme vie öljyä aika lailla. Onneksi laitteessa on myös puiden poltto mahdollisuus, jota onkin käytetty ahkerasti aina kun siihen on mahdollisuus.
Talli alkaa nyt olla siinä kunnossa että se toimii kaikissa käyttötarkoituksissa hyvin. Lähes koko ajan siellä on joku kilkuttelemassa, ja vaikuttaakin siltä, että tallilla majailevat harrastuskohteet ovat keväällä entistä ehommassa kunnossa. Viikonloppuisin talli toimii lähes vielä paremmin, kun on aika rentoutua...
2004 syksy
Nyt kun ensi talven lämpöongelma on saatu ratkaistua ja nurkassa jököttää upouusi pannuhuone puhaltaen lämmintä (entisen kylmähuoneen jäähdyttimen avulla) on aika siirtyä vapaa-aikaparven kimppuun. Muutaman palaverin jälkeen päädyimme yksimielisyyteen parven ominaisuuksista ja pääsimme taas tarvikkeiden hankintaan. Parven ulkomitoiksi tulee 3 X 5,5 m, eli tilaa tulee noin 16,5 neliötä. Sinne pitäisi mahtua hyvin pari sohvaa, muutama nojatuoli, pöytä sekä iso jääkaappi. Erään jäsenen työpaikan nurkista löytyi neljä suurta (1,5X5m) hallin ovea. Koska ovet olivat rungoltaan tukevaa neliöprofiilia, päätettiin kaksi niistä käyttää sellaisenaan muodostamaan parven lattia. Jäljelle jääneet kaksi ovea käytettäisiin kaiteisiin, tukirakenteisiin sekä muodostamaan loput lattian pinta-alasta. Jälleen käytiin rautakaupassa hakemassa kasa erilaisia kiinnittimiä, rälläkän laikkoja sekä L-profiilia ja alettiin rakentaa.
Parvi (kuvassa, kuten myös allekirjoittaneen Dusteri) valmistui syyskuun puolivälissä ja vaimokkeet ryhtyivät sitä innokkaasti viimmeistelemään nurkkiin jääneiden maalipurkkien ja kierrätyskeskuksesta hankittujen huonekalujen kanssa. Lopputuloksesta tuli sellainen kuin pitikin. Viikonloppuna parvi vihittiin käyttöön enemmän tai vähemmän juhlallisen seremonian merkeissä. Aamulla todettiin sen täyttäneen tehtävänsä kunnialla, koska se näytti edelleen olevan pystyssä, vaikka siellä illan mittaan (epämääräisten muistikuvien mukaan) oli parhaimmillaan örissyt pitkälti toista kymmentä harrastajaa.
2004 kesä
Palotarkastaja kävi tsekkaamassa paikkoja ja kertomassa miten lämmityskattila tulee asentaa. Projekti kuulosti melko suurelta, koska kattila täytyy sijoittaa omaan tilaansa muista tiloista erilleen. Koska erillistä pannuhuonetta ei ole, täytyy sellainen rakentaa johonkin nurkkaan. Pienen suunnittelupalaverin jälkeen poikettiin rautakaupassa hakemassa kakkosnelosta ja kipsilevyä ja koppero alkoi samantien muotoutua. Muutaman päivän kuluttua saatiin "pannuhuone" (kuvassa) valmiiksi. Kattilaa viriteltäessä huomasimme että sen kunto oli hieman huonompi kuin oli arveltu, mutta muutaman kierrätyskomponentin hankinnan jälkeen se alkoi polttaa iloisesti.
Alku syksystä tallin asukeista ainoa ei-jenkki häipyi, ja tilalle saatiin erään jäsenen hankkima
-76 Fury, joten nyt talli näyttää siltä kuin pitääkin: Neljä erilaista Furyä sekä allekirjoittaneen
Dusteri.
2003 kevät
Tehtyämme vuokrasopimuksen tallista, pidimme palaverin talliin hankittavista välineistä sekä rakenteista. Koska tila oli kutakuinkin tyhjä, hankittavaa ja rakennettavaa kertyi melkoisesti Seuraavina viikkoina talli alkoi muotoutua käytännöllisempään suuntaan melko vauhdikkaasti: Työpöytiä rakennettiin, työkalutauluja ripustettiin, sähkörasioita ja valoja asennettiin ja välillä saunottiin virvokkeiden kera.
Kesän mittaan tallia paranneltiin kun harrastukselta aikaa jäi, ja syksyllä ajokauden alkaessa lähestyä loppuaan, myös talli alkoi olla valmiina vastaan ottamaan peltiset talviasukkaansa. Lämmitystä ei ollut ehditty kehittää järkevälle tasolle, joten ensimmäinen talvi piti tulla toimeen löpökäyttöisen Masterin hönkiessä kodikasta katkuaan innokkaiden harrastajien hengitettäväksi. Myöskään vapaa-aikatiloja ei ehditty edes suunnitella, joten niiden virkaa sai luvan toimittaa vanha sohvakalusto tallin nurkassa.

Mopar Triben talli sijaitsee Toijalassa vanhasta tapettitehtaasta vuokratussa tilassa.
Pinta-alaa tallissa on vajaa 200 neliömetriä ja sinne mahtuu viisi harrasteautoa siten,
että ympärille jää hyvin tilaa harrastamiseen niin autojen, kuin rentoutumisenkin merkeissä.
Tiloissa sijaitsee myös sauna, joka onkin jäsenten ahkerassa käytössä. Talli on otettu käyttöön
vuoden 2003 keväällä. Suunitelmiin kuuluu lämmityksen kehittäminen vaivattomampaan suuntaan,
sekä vapaa-ajanviettopaikan rakentaminen mahdollisesti parvelle, joka täytyisi kuitenkin ensin
rakentaa. (Tässä kuvassa parvi jo kuitenkin näkyy vasemmalla ylhäällä).
siirry sivulle: | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| Mikä ihmeen MoparTribe | Yhteys tietoja | Rientoja | Tekniikkaa | Etusivulle | osta tai myy |
© Copyright Mopartribe ry