Lassen Waliantti

Lasu hankki Waltterin vuoden -04 keväällä alkujaan siksi, koska tarjolla sattui olemaan alkuperäisessä kunnossa oleva yksilö edulliseen hintaan. Erityisesti vähän ajettu pikku-kutonen ja manuaaliloota kiinnostivat, koska Furyn isolohkon taloudellisuus ei ole perheen ykkösautoksi sopivalla tasolla. Laitetta lähdettiin hakemaan lähi-pitäjästä trailerin kanssa lähes kylmiltään. Perillä lyhyen tutustumisen jälkeen todettiin härvelin maanneen maatalon "saunan takana" vähintään 5 vuotta (valitettavasti emme ottaneet kameraa reissuun, vaan kuva on Lassen pihassa otettu). Sisäpuolelta auto todettiin alkuperäiskuntoiseksi, jopa kaikki verhoilun osat olivat mukana. Myös matkamittarissa komeileva 92000km tyydytti ostajaa. Kun konehuoneesta saatiin niitettyä pisimmät koiranputket, paljastui alta erittäin originaali 170 cid. Ei sitten piuhan pätkääkään oltu vuosien saatossa vaihdettu. Machiina saatiin lyhyen puhinatuokion jälkeen trailerille, ja nokka suunnattiin kohti MT:n tallia. Matka sujui lähes ilman kommelluksia, ainoastaan trailerin renkaan puhkeaminen aiheutti pienen viivästyksen.

Tarkastus

Illalla tultiin porukalla saunomaan ja ihmettelemään viimeisintä Mopar Triben uljaaseen laivastoon liittynyttä jäsentä. Illan mittaan tietenkin joku sai päähänsä että laite pitää tutkia läpikotaisin. Konepelti aukesi naristen ja edellä mainittu pata (kts alempi kuva) ilmestyi esiin. Saunonnan lomassa tapahtuneen tutkimuksen päätös-diagnoosi oli karu: Kaikki mahdollinen liikkuva (paitsi itse kone) oli jumissa. No, eipä hätää, Könönen putkahti jostain esiin CRC-purkki kädessä, ja pruuttasi puoli purkillista kaasariin ja loput muihin liikkuviin osiin kuten pumppuun, jakajaan sekä pakosarjaan (?). Pienen tongeilla suostuttelun jälkeen alkoi olla jonkinlaista liikettä havaittavissa kaasuvivustossa. Lähimmästä ajoneuvosta lainattiin akku ja Lasse tökkäsi avaimen virtalukkoon. Kaikkien ihmetykseksi startti alkoi pyöriä niin nätisti, kuin se ei olisi ikinä muuta tehnytkään. Lyhyen tauon jälkeen annettiin korkillinen suoraan kaasariin ja kutvonen heräsi iloisen savupilven päästäen kehräämään kuin karhu talvi-unilta.

Parantelua ja suunnitelmia...

Seuraavina päivinä Lasse perehtyi menopeliin hieman tarkemmin ja joitakin parantelukohteita alkoi pikkuhiljaa löytyä: Bensapumppu sekä putket uusittiin ja jarruputkille tehtiin sama toimenpide. Myös sähköpuolelta löytyi muutama ongelma: Jännitteensäädin sekä valokatkaisija vaihdettiin. Alustan pellit hitsailtiin uusiksi saman tien, jonka jälkeen laite alkoi olla katsastusta vaille ajokunnossa. Loppukesästä Lasse haki leiman Waltsun papereihin ja otti tuntumaa ominaisuuksiin ja luotettavuuteen. Kutvosesta riittää voimaa auton liikuttamiseen riittävästi ja manuaalilootan tunnetusti pienen tehohäviön ansiosta ripeämpikin liikkuminen on mahdollista. Ajettavuus oli kohdallaan ja kun luotettavuuskin oli täydet 100%, alkoi mielessä väikkyä idea auton restauroinnista. Päällipuolen pellit ovat melko ehjät, mutta kuten kuvista näkee hieman kauhtuneet. Suunnitelmat koskevatkin lähinnä ulkoisen olemuksen siistimistä. Auto on legendaarisuudessaan omaa luokkaansa puhuttaessa suomalaisesta jenkkiautoharrastuksesta. Näillä näkymin Waltsu tulee olemaan Lassen, Mariannen ja Poitsun kesäkuljettimena jonkin aikaa,

Edistystä

Valtteri alkaa jo näyttää ihan mukavalta. Se on saanut sievän värin pintaansa ja tekniikkakin pelaa kuin unelma. Lasse on ahkeroinut myös etu säleikön kanssa. Koska etupuskuri oli vääntynyt oikaisemattomaan kuntoon, oli keksittävä muuta tilalle. Ongelma ratkesi alumiiniverkon ja rosterista leikatun listan avulla. Lopputulos näyttää mukavasti customilta.

Viimeisin parannus koskee oviverhoiluja: Kolmesta erivärisestä nahasta muotoillut liekkikuviot ovat näyttävät (kuvissa eivät valitettavasti näy).

Lassen tuntien on modifointia vielä suunnitteilla. Mielenkiinnolla odottelemme mitä tuleman pitää...