Ellun -75 Plymouth Valiant

Tässä se on oikein perus-jenkki. Kutosen kone, yksikurkkuinen kaasari, sekä neljä ovea ja tolppa. Laite on luotettava kuin pajavasara ja ättityydiäkin on mukavasti. Ellu osti tämän -06 keväällä, koska alkoi tuntua siltä, että perheessä jo valmiiksi oleva Dusteri oli enemmänkin isännän harrasteauto. Koska Ellulla on ollut jo yksi Aspen, sellaista ryhdyttiin nytkin hakemaan, mutta kun tämä osui kohdalle, haudattiin moiset ajatukset.

Hyvässä kunnossa

Edellisen omistajan toimesta on Waltsuun tehty mukavasti perusjuttuja; iskarit vaihdettu, asennettu uusi pakoputki, ostettu cd-soitin sekä hyvät ämyrit ja uusittu ohjaustehostin. Ellu ei vielä ole joutunut tekemään autolle muuta kuin kaasarin vaihdon, koska ostettaessa auto sammui aina kun kääntyi vasemmalle! Syyllinen oli vanha kaasari, jonka leveä uimurikammio tyhjeni kaarteessa toiselta reunaltaan, eikä härveli saanut mutkassa ensinkään ainetta. Wanha kutvonen hyrrää kiltisti, mutta imee jo hiukan öljyä, mikä ei menoa häiritse sitten yhtikäs. Myöskin pientä kolistelua kuuluu etujarruista terävissä kuopissa, mutta siitäkin selvitään muutamalla eurolla. Autolla lähdettiin heti hankinnan jälkeen käymään Kokkolassa näyttelyssä, ja se osoitti luotettavuutensa välittömästi, ei pienintäkään ongelmaa koko matkalla. Kulutus on asettunut kympin hujakoille, joten kilometrejä on sikälikin mukava taittaa. Lisää mukavuutta antaa myös se yksityiskohta, että sekä bensa-, että lämpömittari toimivat toisin kuin yleensä näissä laitteissa. Myös alkuperäiset pölärit löytyvät ja niitä käytetäänkin talvirenkaiden kanssa. Jonkun edellisen toimesta maalatut turkoosi ala-osa ja tummansininen katto sopivat autoon oikeastaan aika mukavasti.

Käyttöauto

Valiantti ei ole mikään kovin harvinainen masiina, ainakaan vielä, mutta harraste-autona se on mukavan helppo: Osia on kivasti saatavilla ja tekniikka melko yksinkertaista. Toisin kuin esim. japseissa, on jenkkitekniikka siitä mukavaa, että osat ovat purettavissa ja korjattavissa. Aina ei tarvitse mennä varaosaliikkeeseen kaivamaan kuvetta.

Muotoilu 70-luvulla oli vielä mielenkiintoista. Silloin eivät kulkupelit olleet toisistaan kopioituja palleroita, vaan Autoja. Vaikka Walttu on aikansa yleisimpiä jenkkejä, eikä ehkä parhaalla maineellakaan, se kääntää päitä ja saa osakseen hyväksyviä hymyjä nyt 30 vuotta myöhemmin. Autoa ei hankittu näyttelyitä tai kiihdytyskisoja varten, vaan raakaan ajoon pienillä kustannuksilla, ja siinä se on jo nyt näyttänyt kyntensä. Ellu on valtteriin hyvin tyytyväinen, mutta neljän auton pitäminen on sen verran kallista että Walttu laitettaneen lähiaikoina myyniin.